Kansallisen vaalikokouksen tärkein ja jännittävin osa on tietenkin ne vaalit! Vaalisyksy onkin nuorkauppakamaritoiminnan kutkuttavinta aikaa.
Suomen Nuorkauppakamareiden päämäärä on olla rohkea johtajuuden uudistaja, yhdessä ja aktiivisesti.
Suomen Nuorkauppakamarit on edelläkävijöiden kasvualusta, joka haluaa viedä jäseniään ja yhteiskuntaa kohti parempaa johtajuutta ja vastuullisia tekoja.
Vaalikokouksessa valitaan Suomen Nuorkauppakamareiden keskusliitolle uudet kansalliset päälliköt ja johtajat.
Valituksi tuleminen vaatii paneutumista, kampanjointia ja tietenkin esiintymistaitoja – eli monipuolisesti vaikuttavaa viestintää. Hyväntahtoinen kilpailu kirittää jokaista parhaimpaan suoritukseensa.
Vuoden 2022 kansallisessa vaalikokouksessa valitaan siis vuoden 2023 tekijät. Keskusliiton vuoden 2022 hallitus valitsee uudet kansalliset päälliköt tehtäviinsä. Johtajapesteihin puolestaan paikalliskamareiden puheenjohtajat antavat äänensä.
Ääniä on kamarin kokoluokan mukaan 1–5 kappaletta per nuorkauppakamari. Paikallisia kamareita Suomessa on lähes 70 kappaletta.